Maanantai 23.3.09
Kävelin tallia kohti jäisessä räntäsateessa. Voi kunpa olisin jo pian perillä! Ajattelin, mutta tallista näkyi vasta vain pieni osa katosta. Vedin pipoani alemmas ja laitoin käteni syvemmälle taskuihin. Miten edes voi olla näin kylmä ajattelin itsekseni, lähtiessäni juoksuun. Halusin vain nopeasti sisälle lämpimään talliin.
Kun vihdoin ja viimein saavuin hengästyneenä ja viluisena tallille, avasin tallin oven, mikä oli aika vaikeaa, sillä tuuli työnsi sitä kiinnemmäs. Kun sain oven auki syöksyin sisälle ja ennen kuin ehdin ottaa ovesta kiinni ja sulkea sen, tuuli läimäytti sen kauhealla voimalla kiinni ja hevoset tallissa pelästyivät.
Aloin rauhoittelemaan hevosia ja kun kaikki olivat toipuneet tästä ns. järkytyksestä, astelin Pertun karsinan luo ja silittelin sitä. – Voi kun sä tunnut lämpimältä! Sanoin Pertulle ja lepertelin sille. Kun olin lämmennyt päästä varpaisiin, oli aika aloittaa Pertun harjaaminen. Onneksi se ei ollut kovin likainen, joten harjjamiseen meni vain hetki aikaa. Lopuksi tarkistin vielä oliko Pertun jalassa vielä haavaa ja jalka oli kuin olikin täysin parantunut.
Melkein kiljahdin riemusta nähdessäni, että Pertun jalka oli aivan täysin tervehtynyt. Nyt ei olisi enää mitään huolta. Tänään ajattelin mennä ratsastamaan, vaikka ulkona olikin niin kamala sää, mutta minä uskoin, että kyllä se tuuli siitä laantuu. Vaan eipä laantunutkaan. En voisi tänään ratsastaa ulkona, mutta olihan maneesi aina olemassa. Miksen ollut sitä heti keksinyt, vaan istuskellut täällä odottamassa typeränä tuulen laantumista.
Kävelin ripeästi satulahuoneeseen ja nappasin sieltä Pertun varusteet. Kävelin Pertun karsinalle ja avasin oven. Suljin oven perässäni ja aloin ripeästi varustaa Perttua. Kun sain työni valmiiksi, otin Pertun ohjista kiinni ja talutin sen ovelle. Ovella valmistauduin siihen, että kun avaisin oven tuuli varmasti kaataisi meidät.
Avasin oven ja sieltä tulvi sisälle jäätävä tuuli ja melkein paiskasi meidät seinään. Tällä kertaa sain oven suljettua, sillä lailla, etteivät hevoset pelästyneet. Kävelimme maneesia kohti taistellen tuulta vastaan. Kun vihdoin ja viimein olimme maneesin ovella, huomasin että sehän oli lukossa! Voi ei! Nyt pitäisi mennä takaisin ja ottaa toimistosta avaimet. Käänsin Pertun takaisin tallia päin ja Perttu oli selvästi ihan pihalla mitä minä tein.
Kun vihdoin ja viimein olin saanut napattua tallista avaimet ja selviytynyt takaisin maneesin ovelle, avasin oven, talutin Pertun sisään ja huokaisin helpotuksesta. Talutin Pertun maneesin keskelle, laskin jalustimet alas, tarkistin satulavyön ja ponnistin selkään. Kun olin Pertun selässä, laitoin jalustimet sopivan mittaisiksi ja maiskautin pari kertaa, jotta Perttu lähtisi käyntiin.
Etenimme rennossa käynnissä pitkillä ohjilla. Tein vähän voltteja ja pysähdyksiä alkulämmittelyksi, ennen raviin siirtymistä. Kun olin lämmitellyt Perttua käynnissä tarpeeksi, annoin sille pohkeita ja Perttu lähti melkein kiitoraviin. Se oli aivan innoissaan! – Soo! Älä nyt heti alussa voimiasi kuluta! Sanoin Pertulle ja vedin vähän ohjista. Perttu siirtyi rauhallisempaan raviin ja minä kevensin mukana.
Kun olin tehnyt aika kauan ravissa voltteja, pysähdyksiä, käyntiin siirtymiä, kolmikaarista kiemurauraa ja kerran vaihtanut suunnan, annoin Pertulle laukkapohkeet ja se lähti täyteen laukkaan. – Wihii! Sanoin tai no, melkein kiljaisin, mutta ei kiljaisu ole sama kuin melkein kiljaisu
Perttu ei olisi millään halunnut tehdä laukassa mitään tehtäviä, mitä minä yritin sitä laittaa tekemään vaan se halusi vain laukata ja lujaa.
Tulimme kulmaan kaarteeseen aivan liian kovaa. Yritin hiljentää Perttua, mutta se vain viiletti eteenpäin ja kovaa, ja tietysti sen seurauksena, koska Perttu kaarsi niin jyrkästi, minä mätkähdin maahan ja näin vain Pertun jalat edessä, kun ne viilettivät kovaa vauhtia eteenpäin.
Nousin ylös käsittämättä mitä juuri äsken oli tapahtunut ja yritin ottaa Perttua kiinni. Kun vihdoin ja viimein lukuisien kiinnin ottamis yrityksieni jälkeen Perttu väsyi, otin sen ohjista kiinni ja ponnistin ärtyneenä takaisin Pertun selkään. – Oli taas hauskaa juosta karkuun ja ärsyttä, vai mitä? Sanoin osin huvittuneena ja osin ärtyneenä.
Jatkoin ratsastamistani suoraa uraa pitkin kevyessä ravissa. Kun huomasin mitä kello alkoi näyttää, siirsin Pertun käyntiin ja annoin sille löysät ohjat. Silittelin Perttua, vaikka se olikin tiputtanut minut, eikä meinannut antaa ottaa itseään kiinni, oli se silti tehnyt kaikki muut tehtävät hyvin ja olihan se niin suloinenkin ettei sille voinut oikein suuttuakkaan.
Kun olimme menneet käyntiä aika kauan ohjasin Pertun maneesin keskelle kaartoon ja hyppäsin sen selästä alas. Löysensin satulavyötä, nostin jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan sitä takaisin talliin. Onneksi tuuli oli laantunut, joten oli puolet helpompaa kävellä, vaikka olikin tosi liukasta.
Tallissa talutin Pertun sen omaan karsinaan ja riisuin siltä varusteet. Sen jälkeen vielä harjailin sitä hetken ja laitoin sille loimen. Lopuksi vielä ruokin Pertun. Sillä välin kun Perttu söi minä lakaisin tallikäytävää. Kun Perttu oli syönyt talutin sen tarhaan ja menin vielä luomaan lannat sen karsinasta. Kun olin sen saanut valmiiksivein talikon ja kottikärryt takaisin paikoilleen, vilkutin vielä Pertulle tarhaan ja lähdin kotiin.
Heidi ja Perttu 4HM
Perttu ei olisi millään halunnut tehdä laukassa mitään tehtäviä, mitä minä yritin sitä laittaa tekemään vaan se halusi vain laukata ja lujaa. 
