Listen...to the lalala girl..
Huokaisin ja heräsin pahasti unenpöpperössä ja puin vaatteet päälle. Pistin kaksi kaulakorua ja ryntäsin alakertaan korut kilisten. Onneksi lumi oli sulanut, joten voisin käyttää uusia kenkiäni.
-Rooossuneen!!!
-Hä?
-Tuu syömää ni meet sit kouluun.
-Juujuuu meikkaan ja laitan hiukset eka.
-Okei, ruoka odottaa kyllä.
Meikkauksen jälkeen laitoin hiukset, jakun olin tyytyväinen, menin syömään ja söin hyvän aamupalan ja lähdin huoneeseeni. Kun kello oli puoli kahdeksan, otin reppuni ja lähdin kouluun. Koulun tunnit mateli ja niistä ei meinannut tulla loppua. Kun kellot sitten vihdoin ja viimein soi, juoksin bussipysäkille. Odotin bussia kymmenisen minuuttia jutellen ehkä melko äänekkäästi kavereiden kanssa. Bussiin astuessa muutama meidän luokan poika rynni aivan viimeistä päivää bussiin. Annoin sarjalippuni ja menimme taakse istumaan. Juttelimme hieman kaikenpäiväisestä (hevosista). Kun bussi saapui meidän pysäkille, juttelimme ja hyvästelimme toisemme ja lähdimme kotiin.
Kotona vaihdoin vaatteet ja tarkastin moneen kertaan, että ne oli puhtaat. Söin vielä hampurilaisen ja lähdin tallille. Tallilla minut vastaanotettiin hyvin vastaan, aivan kuin olisin vakituinen hoitaja. Tervehdin vastaantulijoita ja menin satulahuoneeseen. Hain Uunon harjat ja katsoin satulahuonetta tarkkaan ,jotta muistaisin missä kaikki on. Hymähdin ja lähdin harjaamaan Uunoa. Avasin boksin oven ja Uuno tuli katsomaan minua. Puojotin vaaleansinisen riimun Uunon päähän ja pistin leukaremmin. Otin Uunon aivan ihanan ruskean riimunnarun ja laitoin sen riimuun kiinni.
Maiskautin hiljaa ja Uuno seurasi minua ehkä hieman vastahakoisesti, mutta pakkohan se oli. Laitoin Uunon kiinni pesuboksiin ja otin pölyharjan ja kumisuan. Uunolla oli karvanlähtoaika ja sain siksi tehdä paljon töitä, jotta sain ponin kunnolla harjattua. Otin pääharjan ja aloin harjaamaan Uunon päätä hellästi, niinkuin Uuno olisi ollut posliinia. Harjasin Uunon harjan ja hännän, jottei siellä olisi heinänkorsia, tai muutakaan likaa. Kun olin selvinyt harjan ja hännän, otin kaviot.
Uuno vastusteli, mutta ajan kanssa Uuno alkoi nostamaan kavioita nopeammin. Oikea takajalka nousi aikas nopeasti, muutaman sekunnin kuluttua. Kun olin sulkemassa harjapakkia, näin Hetan. Heta sanoi, että voi pitää Uunoa sillä aikaa kun haen varusteet. Kiitin Hetaa ja vein harjat ja otin varusteet. Kävelin takaisin ja Heta kehui minun housuja.
-Kiitti, ne on ostettu Hööksistä.
-Onks ne farkkuratsastushousut?
-Onhan ne. Naurahdin ja laitoin samalla satulahuopaa Uunon selkään.
Uuno yritti näykkäistä minua, ja toruin Uunoa. Uuno yritti potkia seinää, mutta eihän seinä ollut lähelläkään ponin lyhyttä selkää. Nostin satulan Uunon selkään ja Uuno luimi ja kuopi maata. Läpäytin kevyesti uunoa lautasille ja Uuno pukkasi, muttei pahasti. Laitoin karhit kummaltakin puolelta ja otin satulavyön satulan päältä. Laitoin remmit toiseen reikään ja menin ponin toiselle puolelle. Se näykkäisi minua olkapäästä ja minä toruin Uunoa sanomalla tiukasti EI.
Kiristin vyön ja Uuno kuopi maata ja sekoili jotain omiaan. Otin Uunon suitset ja avasin ne ristityksestä. Avasin riimun, ja pujotin sen kaulalle. Laitoin kuolaimet suulle ja sormen hammasloveen. Uuno avasi suun ihan kivasti ja laitoin suitset Uunon päälle kokonaan. Kiristin remmit ja laitoin Uunolle suojat jalkoihin. Otin riimun pois Uunolta ja talutin Uunon kentälle, koska se oli kuiva. Laitoin jalustimet alas ja Kiristin vyötä. Ilkikurisesti Uuno näykkäsiminua jalasta. Läpsäisin ponia ja se säpsähti. Mutta niin se vain on. Nousin selkään ja Uuno meni jo kentän pitkällä sivulla puoliravia. Pidätin ohjilla ja laitoin jalustimet normaaleiksi ja annoin Uunon kävellä ja lämmitellä lihaksia.
Tein Uunon kanssa paljon erilaisia kiemurauria käynnissä ja voltteja. aloin ottamaan ohjaa pikkuhiljaa tuntumalle ja jatkoin samoja voltteja ja kiemurauria. otin raviin ja otin aina c-kirjaimen kohdalla lähdin kiemurauralle.aina keskipisteessä vaihdoin kevennystä. Uuno meni reippaasti ja se oli oikein hyvä. Taivutin Uunon kulmissa ja istuin harjoitusraviin. Jatkoin samoja kiemurauria ja otin käyntiin.menin suoraa uraa pitkin ohjin muutaman kierroksen ja katsoin kelloon. Puoli viisi..ajattelin ja minulla olisi vielä puoli tuntia aikaa mennä kun tulinkin puoli tuntia sitten.(tai jotain sinnepäin.)
Otin ohjat ja siirsin raviin. Ravasin kierroksen ja aloitin saman kiemurauran, mutta ensimmäisessä kaarteessa otin laukan. Uuno laukkasi ihan hyvin, mutta pidättelin aika paljon, koska poninen välillä vähän innostui (: Lopuksi otin satulan pois ja vein satulan katsomoon. Menin Uunon selkään vielä ja ravasimme aina pitkät sivut. Teimme näin kolme kertaa ja sitten siirsin keskiympyrälle. Nostin laukan ja taivutin sisällepäin ja Uuno meni omaa, reipasta tahtia. Olin alkanut tottua Uunon, mutta aika oli lopussa. Otin rviin ja ravasin kolmisen minuuttia. Sitten otin käyntiin ja annoin Uunon kävellä vielä viisi minuuttia. Sitten vein Uunon takaisin pesupaikalle, ja otin suitset pois.
Laitoin Uunolle riimun ja talutin Uunon tarhaan, harjaisin Uunon sitten kun ottaisin sen pois sieltä. laitoin tarhan portin kiinni ja hain kottikärryt ja talikon. Talikolla otin kakkakikkareet pois ja siinähän kesti, koska Uuno on nähtävästi paha kakkailemaan xD. Vein kakkakikkareet lantalaan ja hain uusia puruja. Levitin purut niin tasaisesti kuin mahdollista. Vein tavarani paikoilleen ja hain Uunon tarhasta. Uuno tuli lähes automaattisesti luokseni ja talutin Uunon boksiinsa.
Otin Uunolta riimun pois ja hain harjat. Uuno oli ihan jees päällä, mitä nyt potki muutaman kerran seinää. Toruin siitä aina Uunoa mutta muuten olin lempeä. Kun Uuno oli harjattu, hain Uunon satulan kentän aidalta. Vein satulan paikoilleen ja harjasin satulahuovan. Sitten lähdin kotiin raskaan päivän jälkeen (:
Loppu. Saako tarinoista rahaa, ja mikä on suurin summa?
Sini: Rossu ja Uuno 1 HM, hienostihan se ensimmäinen kerta sujui : )
P.S Hoitajien palkitsemisesta löydät paljon asiaa täältä: ewone.proboards.com/index.cgi?board=yleistkeskustelua&action=display&thread=27